Viisublogin loppunäytös : Kotona, vihdoin
14/05/07 16:25
Pääsin sunnuntaina kotiin jo klo 13 junalla, Liski
ilmoitti että voisin lähteä kotiin... en vastustellut.
Junamatka meni nukkuessa, onneksi oli vaimo mukana niin
ei tarvinnut pelätä, että nukun Kauhavan ohi, niinkuin
on muutaman kerran käynytkin. Omaan petiin pääsin jo
klo 22 ja heräsin sitten tänään päivällä klo 11 !
Tyypillistä... jos on pakko valvoa niin kyllä
"kevyesti" voi jättää yhden yön nukkumatta, mutta jos
on mahdollisuus, niin kyllä minä nukun yhtä helposti
kellon ympärikin.
Niin, Finaalilähetys sujui käsikirjoituksen mukaisesti, kuten suomalainen valtamedia kirjoitti. Mielestäni lähetys meni enemmän kuin käsiksen mukaan ! Mistäänpäin ei ole myöskään tullut tietoja pelätyistä 15000 kuolon uhrista. Luulisi että Nostradamus olisi kirjoituksissaan ennustanut tällaisen tapahtuvaksi.
Pieni haikeus jäi, kun matka vei kotiin. Urakka oli kuitenkin todella poikkeuksellinen ja se, että ainakaan meikäläisen kohdalle toinen moinen tilaisuus tulee, on aika epätodennäköinen.
Toisaalta seuraavan parin vuoden aikana ei vastaava homma Nightwish pestin takia onnistuisikaan.
Kiitän mahtavasta kokemuksesta
Yle: Matti Helkamaa,Pasi Vatunen, Aatsi,Hyde, Lido, Itsu, Ike, Tare, Andy, Speedy ... teitä oli NIIN monta
Akun Tehdas: Klasu
Santtu Sipilä
Tipi Tikka
"valotyttöjen" tiimi Mikki Kuntun johdolla (Linnavuori: ylimääräiset kiitokset juoksevasta hirvestä ja rotista videoscreenillä ! Edessä on pitkät kaksi vuotta !?)
Pahoittelen, että tästä listasta jää väkisin pois nimiä
Ehkä kuitenkin suurimmat kiitokset menevät Saarisen Reimalle, Kauhasen Villelle ja Liskin Timolle.
Ilman näitä kolmea viimeksi mainittua veijaria en olisi ollut paikalla ja nämä kyseiset kaverit olivat myös apuna, etten päässyt pahemmin tärväämään Suomen mainetta !

|
Uutisointi !
12/05/07 18:13
Finaalin kenraali ohi ilman ongelmia tai niinkuin
Helsingin Sanomat uutisoisi "Euroviisujen harjoitukset
ohi suuremmitta kommelluksitta !" Se on positiivisinta
mitä voidaan kirjoittaa. On se kumma, että media
etsiskelee koko ajan pelkästään negatiivisia puolia
jokaisesta asiasta. Sitten jos jotain tapahtuu
oikeasti, niin voidaan kehuskella : Mitäs me sanoimme !
Myös takin kääntö näissä kuvioissa on todella nopeaa. Tämähän tuli hyvin esiin viime vuonna kun Lordi voitti kotimaan karsinnan. Alkoi sellainen huuto siitä, kuinka nyt pilataan Suomen maine ja saadaan hävetä silmät päästä. Sitten kun voitto vihdoin tuli, olivat kyllä kaikki tahot ottamassa "kunniaa" itselleen. Näin tuntuu olevan täälläkin: Yleä, valo, video ja äänitiimejä riepotellaan miten sattuu, tietämättä mistään yhtään mitään. On tullut palautetta esim. äänen volumetasosta areenalla. Sitä on yleisesti moitittu liian suureksi ja miksaajaa ( siis allekirjoittanutta !) umpikuuroksi kaiken musiikkinautinnon tuhoavaksi hulluksi. Itseasiassa mitään konserttia tai tapahtumaa ei ole ainakaan minun tietääkseni mitattu ja suunniteltu näin tarkasti. Toinen asia on se, että äänennvoimakkuuden määrittäminen on monen eri henkilön neuvottelun tulos, mukana myös tilaajan eli Yleisradion edustajat..... ja vielä kolmanneksi on eri maiden delegaatiot, jotka voivat ja valitettavasti ovat osallistuneet neuvon antoon äänen käytössä ja oikeastaan ainut mitä on sieltäpäin tullut palautetta on ollut pyyntö volumen nostamistesta huomattavasti.
Keskiarvoisesti normaali rock konsertin melukertymä on koko konsertin ajalta välillä 95-100 dB. Täällä mittausten mukaan ollaan pyöritty välillä 89-92 dB. Ei pitäisi olla kenelläkään mitään sanottavaa, mutta näköjään on !
Parhaat naurut tänään sai Kuntun Mikin saama email, jonka sisältö oli lyhennettynä suunnilleen seuraava: " Miksi ihmisiä ei varoiteta valoefekteistä, jotka aiheuttavat päänsärkyä ja epileptisiä kohtauksia. Suuren katsojamäärän vuoksi Ylen onkin syytä varautua suuriin korvausvaatimuksiin. Vanhemmilla ihmisillä voi myös verenpaine nousta ja näin he ovatkin hengenvaarassa. Nyt jos katsojia on suunnilleen 300 miljoonaa, on ainakin 15000 ihmistä vaarassa kuolla ! "
MITÄ ?!?!
Video ja valototeutukset ovat saaneet ideansa ja ainakin lopullisen hyväksyntänsä kyseisen maan edustajilta. Muutokset on tehty harjoitusten jälkeen kun esiintyjät taustajoukkoineen ovat nähneet kuvatun shown. Eli tässäkin tapauksessa suomalainen ammattitaito saa synninpäästön.

Keikka ohi, jengi buuaa !
12/05/07 12:57
Nyt sekin on nähty ! Semifinaali kun loppui alkoi alkoi
senmoinen buuaus. No se on tietysti ymmärrettävissä,
kun ottaa huomioon, että paikalla oli kuitenkin 18 maan
katsojia, joiden esiintyjä ei päässyt jatkoon.
Juuri kun on Finaalin kenraali on alkamassa ja sali täyttymässä, ihmettelen kuinka paljon tyhjiä paikkoja on ! Illan show on kylläkin loppuunmyyty...
Ja nyt työn ääreen....

Tv semifinaali ohi, työt ei !
11/05/07 01:49
Juu, Areena on tyhjentynyt väestä. Itseasiassa taidan
olla yksin koko tekniikaporukasta paikalla, onko tuo
nyt sitten joku saavutus ? Muut menivät kai
afterpartyihin !?
Nyt kun loput finalistit on saatu selville, niin alkoi copy/paste toimenpiteet, jolla saadaan järjestettyä loppukilpailukappaleet ja oikeat kanavat mikseriin kohdalleen. Menee tänään vielä puolituntia ja aamulla kun saadaan uudet mikkilistat, niin veikkaan että tunnissa homma on huomenna oh sen osaltai....seuraavaan finaalikenraaliin asti, joka alkaa huomenna perjantaina kello 14. Sitä ennen on tekniikan tarkastus ja kaikkien mikserikanavien tsekkaus klo 11 eli pitää tulla paikalle jo klo 9. Jääpä taas yöunet vähäiselle. Ajattelin, kun tälle reissulle lähdin, että nyt on sitten aikaa levätä, mutta mitä vielä....
Vähän harmittaa kun se Andorra ei päässyt läpi, kun se säröefektikin toimi livenä NIIN hienosti !
Ja eikun naputtelemaan mikseriä......

Parempi olla lupaamatta mitään !?
10/05/07 12:21
Tässä on ollut "aikuisten oikeesti" niin kiire, ettei
niillä pienillä tauoilla ole jaksanut kirjoitella tänne
mitään. Nyt kuitenkin kun takana kaksi suhteellisen
mukavasti onnistunutta semifinaali läpimenoa yleisön
kanssa, voi jo pikkuisen hengähtää ! Tuo "suhteellisen"
tarkoittaa tässä tapauksessa, että varsinaisesti
saliäänelle ei ole tullut mitään valituksia. Jopa ne
pari maata, jotka ensi harjoitusten jälkeen moittivat
liian hiljaista ääntä, ovat nyt vaienneet. Emme ole
kyllä nostanet volumea juurikaan. Treenien jälkeen
erään delegaation edustaja tuli kysymään Liskin Timolta
( Akun Tehtaan järjestelmävastaava) onko PA täysillä ja
kun vastaus oli " Ei ", tuli kommentti ; "Mitä
helvettiä, laittakaa täysille !" . Toisen maan edustaja
vaati meitä nostamaan äänenpaineen 110 dB:iin, kun nyt
ollaan menty n. 93-95dB.
On ollut siis todellakin aikaa hioa pieniä yksityisyiskohtia. Liski laittoi toissa yönä txt viestin kuunneltuaan Andorran edustuskappaleen. Timo huomasi että laulussa on käytetty säröä laskussa " one, two, one, two, three, four" kohdassa ennen kerto säkeistöä. No, sehän täytyy saada myös livenä. Mietin asiaa jonkin aikaa ja päädyin ProToolsiin ja Digi002:een , joka minulla on ollut mukana Noidankehä CD miksausta varten. Löysin netistä plugarin, jolla sain halutun särön aikaan. Onneksi olin äänittänyt kaikki treenit siten, että laulu on omalla raidalla. Helpotti oikean soundin hakemista, koska pääsisin kokeilemaan plugaria ensi kertaa suoraan yleisökenraalissa, Hyvinhän se sitten meni, ehkä eka kerta jäi pikkuisen pienelle tasolle, koska en ollut ihan varma millä tasolla särö pamahtaa ensi kertaa ulospäin.
Kohtapa sitten alkaa viimeinen semifinaalikenraali ennen illan varsinaista tv lähetystä....

AAAARGH....
08/05/07 18:21
Tämän siitä sitten saa kun valittaa että on "liikaa"
aikaa....
Nyt on niin kiire ettei ehdi sanoa kuin "Kire !"
Sipilän Santtu tuosta vierestä prässää kirjoitaamaan päivityksiä blogiin, mutta eilinenkin päivä se alkoi kello 8.30 ja päättyi klo 00.30 hotelliin. Siinä ei ensimmäisenä tullut mieleen blogi vaan nukkumatti., Ehkä tänä iltana myöhemmin saan yhteenvedon näiden muutaman päivän tapahtumat kuvien kanssa....

Lauantai-illan huumaa
05/05/07 17:21
Hommat jatkuivat eilen illalla samaan tahtiin.
Viimeisenä lavalle astuivat Latvia Tenorit. Miesten
esityksen jälkeen keskustelimme osaamisesta ja
"osaamisesta". Ei jäänyt paljoa kysyttävää.
Eräs mielenkiintoinen seikka on ollut se, että etukäteen puhuttiin kuinka lava, valot, videoscreenit ja kaikki harjoituksissa tapahtuva pitäisi pysyä salassa. Nyt kuitenkin heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien Areena on ollut auki medialle. Minäkin annoin haastattelun EBU:n (euroopan yleisradioliiton) kansainväliseen levitykseen !? Tuntuu, että asiat on todella vähissä jos minunkin haastattelu kelpaa.
Niin, kuvia, juttuja ja ehkäpä ääntäkin on löydettävissä netistä heti kohta kun esiintyjät ovat poistuneet lavalta. Olemme seuranneet erästä nettisaittia ja sinne pölähtää kuvia noin 5 minuutin kuluttua kunkin esityksen jälkeen. Olemmekin yrittäneet paikallistaa kaverin, joka kuvia lähettelee kaikkien katseltavaksi, mutta ihmisiä ja läppäreitä on sen verran paljon tuolla katsomossa, ettemme ole onnistuneet löytämään "syyllistä". Olemmekin ihmetelleet kuinka vapaasti media saa nähdä ja tallentaa näitä harjoituksia, joissa vielä hiotaan kokonaisutta eikä kaikki voi olla vielä kohdallaan. !
Tämä aamu alkoi semifinaalimaiden toisilla harjoituksilla. Nyt olikin sitten helpompaa, kun jokaisesta laulusta oli jo jonkinlaiset perusasetukset olemassa. Pientä hiomista puolen tunnin ajan ja seuraavan kerran nämä sitten nähdäänkin semifinaalissa, jossa on yleisö paikalla. Päivää on vielä pitkästi edessä, parasta aikaa ruokatunti (jonka taas jätin väliin ! ).
3 maata vielä jäljellä: Tanska, Kroatia ja Puola, joiden jälkeen klo 20-00.30 semifinaalin avajaisshown kameraharjoitukset. Ja pakko on olla paikalla. Onneksi on tullut vuosien (vuosikymmenien) aikana tottunut siihen, että joskus tehdään pikkuisen pidempää päivää. Yleläisillä voi olla vaikeaa ?

Kiire, no vihdoinkin !
04/05/07 18:14
Onhan sitä jo odoteltukin ja nyt se sitten alkoi se
työnteko. Ok, ei täällä ole laiskoteltu (paljoa)
aikaisemminkaan.
Eilen ensimmäiset delegaatiot saapuivat Areenalle ja alkoi maakohtaiset harjoitukset semifinaaliin oikeilla taustoilla ja oikeilla esiintyjillä.
Jokaiselle maalle on varattu näihin alkuharjoituksiin yheensä 40 min, josta 10 minuuttia on ns. teknistä osaa, jossa tarkastetaan mm. laulajien monitorointi.
Tämä on "meidän" porukalle ehkä se vaativin osuus, koska muutamassa minuutissa pitää saada luotua artistille loistavat esiintymisolosuhteet.
No, onneksi meillä on parhaat miehet siellä monitoripäässä eli VilleK, Aatsi ja Klasu. Ei ole Villellä helpoin paikka turnauksessa, lavalla ottamassa vastaan esiintyjien ohjeita monitorimiksaukseen ja tulkata ne varsinaisille monitorimiksaajille.
Pieni esimerkki : eräänkin nimeltä mainitsemattoman maan ryhmä saapui lavalle ja siinä aikansa pyörittyään Ville kysyi ystävällisesti voisiko laulajatar kokeilla mikrofoniaan jotta saataisiin katsottua sen monitorivolume taso. Nooh, parin tulkin kääntäessä asian tytölle ja pitkän höpötyksen jälkeen tulkki antoi Villelle vastauksen joka oli itseasiassa kysymys." Mitenkäs tämän minun mekko ?"
Siinä meni sanattomaksi mies jolla yleensä aina löytyy joku vastaus tai sanottavaa.
Niin, sen kymmenen minuutin jälkeen alkaa varsinainen soundcheck osuus, jonka aikana kunkin maan kappale mennään läpi niin monta kertaa kuin se vain on mahdollista. Viimeisin läpimeno myös kuvataan ja näytetään harjoituksen jälkeen esiintyjille. Katselukerran jälkeen on esiintyjämaan edustajilla mahdollisuus antaa palautetta ja ohjeita esim. kamerakulmista ja valoshowsta.
Eilinen päivä alkoi aamulla jo klo 8 ja saapuessamme Areenalle jouduimme tulemaan lentokenttätasoisen turvatarkastuksen läpi päästäksemme "työmaalle". Ehdimme mennä 14. maan esitykset läpi ja olin takaisin hotellilla klo 22. Ei siinä kauaa tarvinnut unta odotella.
Tänään sama homma jatkui alkaen klo 9.30 ja 14 maata läpimentävänä. Parhaillaan on ruokatunti ja kolmen maan kappaleet läpikäymättä...
jatkuu....

Vappu, Työn Juhlaa ?
01/05/07 17:54
tai sitten ei ?
Täällä Areenalla ollaan ja treenataan ja treenataan.
Apocalyptican ja Lordin ohjelmanumeroissa on mennyt koko päivä, en oikein kyllä ymmärrä miksi tämä kestää ? Harjoitukset kestävät tänään aina tuonne klo 22 saakka.
Huomenna aamu aloitetaan crash testillä, jossa ilmeisesti mennään läpi niitä kauhuskenaarioita, joissa kaikki asiat menevät pieleen ja sitten niistä yritetään selviytyä mahdollisimman nopeasti.Samalla huominen iltapäivä onkin sitten meikäläiselle ainoa jäljellä oleva vapaa, mitä on jäljellä. Torstaista eteenpäin alkavat maakohtaiset treenit ja sitten onkin edessä pitkää päivää.
Meneillään on ruokatunti, jonka jätin väliin tällä kertaa, olen yrittänyt pitää kiinni yhdestä lämpimästä ateriasta per päivä, täällä kun tuo energiankulutus on minimissään. Kahvia, kahvia ja kahvia tulee kuitenkin juotua välillä ja aivan liikaa...
Niin, tämän blogin ylläpito on pikkuisen vaikeaa, koska en ole ihan varma mistä kaikista asioista voin kertoa. Ohjelman sisällöstä en voi kirjoitella, tekniikkaan liittyvistä asioista kyllä. Huomenna ilmestyvässä Tekniikan Maailmassa on kuulemma juttu viisutekniikasta tarkemmin.

Tämän piti olla vapaa päivä....
29/04/07 21:39
...mutta kuinkas kävikään. Tai vapaa päivä
Euroviisuista. Olin varannut koko päivän Noidankehä
yhtyeen Cd:n masterointiin hotellissa ! Tein tuon levyn
miksauksen loppuun hotellilla ja ositain Hartwall
Areenalla. Master on nyt siis valmis ja tulin tänne
Areenalle klo 19.30 palaveriin, jossa käytiin finaalin
ja semifinaalin ohjelman rakenteita. Samalla pystyn
lähettämään näitä masteroituja biisejä Noidankehän
pojille kuunneltaviksi, hotellin internet yhteys kun on
taas poikki. Niin täällä siis jää aikaa myös
tuollaiseen sivuhommaan, koska eri treenien välissä
saattaa olla 2-3 tuntia, joskus toisin vain 10
minuuttia. Nyt sitten kun tulin tänne vapautin samalla
Sipilän Santun, joka on täällä toisena "etupään"
miehenä. Santun huolena on juontajien mikrofonit täällä
Areenalla. Parhaillaan on menossa Apocalyptican treeni
ilman Apoja, siis pelkkä tanssi & acrobaatti show,
bändi tulee paikkeille huomenissa.
Huomenaamulla täytyy sitten viedä nuo masteroidut biisit klo 8 monistukseen ja tulen takaisin Areenalle klo 15 ja pois pääsee taas lähempänä puoltayötä.

Kahvia ? Kyllä kiitos !
28/04/07 15:31
Harjoitukset jatkuvat...
28/04/07 10:50
Lauantaiaamu alkoi klo 9 maakohtaisilla harjoituksilla,
joissa ei vielä varsinaiset esiintyjät ole lavalla vaan
heitä korvaavat ns. standupit. Suomeksi sanottuna
lavalla seisoo vapaana olevia Yleläisiä. Se että
lavalla on oikea määrä henkilöitä, helpottaa valojen,
kamerapaikkojen ja ohjauksen suunnittelua ja
hienosäätöä. Meikäläisten osalta näillä treeneillä ei
ole vielä suurta merkitystä, koska musiikin mukana on
myös laulu ja varsinainen työ biisien parissa alkaa kun
laulajat saapuvat paikalle. Tähän saakka 3 maata on
lähestynyt meitä miksausohjeilla. Olenkin tyytyväinen
siitä, että artistit ajattelevat myös saliääntä !
Tässä jo muutaman päivän olen ihaillut Spidercamia. Tuo neljän vaijerin varassa liikkuvan kauko-ohjattavan kameran toiminta on häkellyttävää. Areenan katsomon nurkissa olevista trussitorneista lähtee sähkömoottoreilla toimivat vaijerit, jotka on kiinnitetty salin keskellä olevaan kamerayksikköön. Nyt sitten kelaamalla vaijereita tietyssä järjestyksessä sisään ja ulos, saadaan kamera liikkumaan koko areenan alueella ja ennen kaikkea myös ylös ja alas. Ehkä pikkuisen hankala selittää, mutta tässä linkki josta voi käydä itse tsekkaamassa maailman ihmettä !
http://www.spidercam.de/
(valitse ensin kieli, esim english ja sitten "video" ja sen jälkeen paina "play" )
Toinen asia, jota olen seurannut suurella kunnioituksella, on valo ja videoryhmä toiminta. Mikki Kuntun johtama rykmentti tekee hienoa, kansainvälisen näköistä showta.
Täytyykin käydä ostamassa kamera, jotta saan lisättyä tänne myös kuvia !

Puhelu Pakarisen managerille !
27/04/07 16:05
Sen verran alkoi rassaamaan tuo laulajattaren
kommentti, että otin ja kilautin managerimiehelle.
Ohjelmatoimistossa ei oltu luettu juttua eikä siis tiedetty asiasta mitään. Selityksenä oli että reportterit kirjoittavat mitä kirjoittavat.
No, toisaalta "vahinko" on jo tapahtunut eikä siinä nyt sen suurempia. Lähetin terveisiä Hannalle että ottaa ja soittaa tai tulee käymään keskustelemassa asioista, jos on jotain mikä vaivaa.
Jos matalalta laulaminen hiljaa on ongelma, niin minulla on siitä kuitenkin jonkinverran kokemuksia The 69 Eyesin 4 vuoden kiertämisestä. Jyrki69 hallitsee tuo hiljaa matalalta laulamisen ja sitten kun vielä Jussi69 takoo rumpuja TODELLA kovaa suoraan siinä seläntakana . Ota nyt siitä se laulu esiin.
Täällähän sitä lavalta tulevaa meteliä ei juurikaan ole, monitoreja lukuun ottamatta....
No eteenpäin mennään....
Seuraavassa linkki Soundata sivuille jossa kuvia ja asiaa Areenalta:
http://www.soundata.fi/index.php?page=laatusoundia-viisuareenalla

Pakarisen Hanna se nostattaa paineita meikäläiselle !?!
26/04/07 16:59
Iltalehden mukaan Pakarinen onnistuu jos salimiksaus on
kohdallaan !
Jaaha, mistähän se senkin kuulee ?
Siis jos Hannalla menee huonosti, on se sitten meikäläisen vika ?
Allaolevasta linkistä uutiseen :
http://www.iltalehti.fi/euroviisut/200704266034720_ev.shtml

Vihdoin jatkoa
25/04/07 11:03
Meikäläisen osalta 3 päivää takana valmisteluja...
Niin, iso osa ajasta on mennyt lähinnä odottaessa omaa aikaa PA:n soittamiseen ja mittailuun.
Tämä on tarkoittanut käytännössä sitä että äänijärjestelmää on voinut kokeilla vasta klo 20 jälkeen, kun suurin osa "oikeista työmiehistä" on lopettanut työpäivänsä.
Video-osasto on ollut hieman jäljessä suunnitellusta aikataulusta, koska osa heidän tavaroista tuli päivä myöhässä.
Kaverit ovat painaneet kuitenkin töitä 25 tuntia vuorokaudessa ja saaneet hyvin kiinni menetettyä aikaa.
Äänentoiston osalta meillä ei ole suurempaa kiirettä, kiitos hyvän ennakkosuunnittelun (johon minä en ole sekaantunut, mainitsinhan tuon "hyvän" josta asian voikin päätellä
Pienellä jännityksellä kuitenkin odotan kunhan esiintyjät pääsevät stagelle ! Onneksi siihen on vielä joitakin päiviä aikaa.
Tänään olisi ohjelmassa kanavien tarkastus ensimmäistä kertaa YLE:n kanssa.
Nämä alkupään työpäivät ovat olleet tuollaisia klo 12-24, myöhemmin aamut alkavat jo klo 8-9, mikä ei meikäläisen unenlahjat tietäen ole ollenkaan hyvä asia.
Ja sitten vähän "faktatietoa" :
Hartwall Areenan ulkopuolelle on tuotu valtaisat dieselgeneraattorit tuottamaan sähköä. Tehon tuotto on jotain uskomatonta : Äänijärjestelmälle syötettävä teho on 1 Megawatti ja valosysteemille tuotto on 4 Megawttia !! Siis yhteensä 5 MW !?! Jotta saa jonkinlaisen käsityksen tehon suhteellisuudesta, niin normaalin omakotitalon sähkösyöttö pyörii jossain 20 kW:n paikkeilla, joten tällä sähömäärällä pyörisi 250 omakotitaloutta.
Jatkan taas kun pääsen Areenalle...