Roaddog, Roseland, Portland
11/09/08 02:36
Roaddog, he is the man ! Tästä paikasta muistuu
muutama asia mieleen: Valomies, joka kutsuu itseään
Roaddogiksi ! Toinen asia on omituinen PA jostain
vuodelta 1985. Vastaani tulee nuori mies, joka
viimeksi oli lavan päässä huolehtimassa monitoreista.
Kuunnellessani äänentoistojärjestelmää ja
laittaessani mittamikrofonia paikoilleen, kaveri
ottaa ja soittaa esimiehelleen ja kysyy voiko minut
päästää tekemään järjestelmäprosessoriin muutoksia ?
Tämä esimies muisti orkesterin keikan viime vuodelta
ja sanoi, että mielellään voimme tehdä asetukset
uusiksi. Se olikin tarpeellista, koska ensi
kuulemalta setti oli "hiukan" hassunkuuloinen.
Menemättä syvemmin siihen, mitä tein ( muutin
viiveitä, jakotaajuuksia, vaiheita ja
ekvalisointeja...) äänijärjestelmä alkoi muistuttaa
"oikeaa" PA:ta. Ohessa kuva prossessorista:
Eli ihan ei pienillä päästy !? Mutta toimivalta se tuntui.
Sisään tultaessa lastauslaiturin kautta löytyi myös kyltti, joka pikkuisen laittoi miettimään tämän maan menoa !
Täällä sentään löytyivät toimivat suihkut. On se kumma, kuinka pienet asiat saavat rundilla olevat tyytyväisiksi: levollinen yöuni, riittävästi ruokaa, lukittava WC ja suihku. Lavalla, sen koolla, roudauksella tai äänentoistojärjestelmillä ei ole niin paljon merkitystä. Niistä pääsee aina yli jotenkin vaan työteolla... tai luovuttamalla ?
Yöllä taas 1000 km ajo San Franciscoon ja viettämään vapaapäivää !

|