AMS-Studios

Taas on mennyt muutama päivä ilman, että olen saanut tänne mitään . Kuten varmaan on tullut jo selväksi, viimeiset kiertueen keikat on peruttu Anetten sairastumisen vuoksi. Neljä showta jäi tekemättä. Charlotte, Knoxville, Baltimore ja New York. Tulimme tänään New Jerseyn Secaucukseen, jossa olisimme maijailleet keikkapäivänäkin. Kävimme myös läpi nuo muutkin "peruutuskaupungit", koska sekä majoitukset että kuljettajien matkasunnitelmat oli suunniteltu niitä silmällä pitäen. Eli viimeisen viikon aikana emme tehneet yhtään mitään, paitsi keilasimme !
Tässä kuvassa "Rock´n Bowl Team ", joka kävi useassa osavaltiossa ja kaupungissa. ( Minä vasemmalla ja kilpakumppanini Antti "Andy" Toiviainen oikealla).



Keikoista ja peruutuspäivistä vielä...

Siirtyessämme New Orleansista Floridaan, bussimme hajosi !


En tiedä ihan tarkkaan mikä sille tuli, mutta matkantekomme tuolla Jamesin ajamalla vekottimella loppuisi, ainakin toistaiseksi. Onneksemme (?) meillä on kaksi bussia ja näin siirsimme kaikki tavaramme bändin kuljetusvälineeseen. Eihän tuossa muuten mitään, mutta vaihto tapahtui suhtaikaisin aamulla eikä uudessa kulkuvälineessä olis tarpeeksi sänkyjä kaikille. Joten koko crew nukkui miten nukkui ns. etuloungessa sohvalla istuen ja kuten itse tein, oma pusero tyynyksi edessä olevalle pöydälle ja unta palloon ! Päästiinhän sitä vihdoin perille ja ovesta astuessa ulos, iski kuumuus ja ennenkaikkea kosteus kuin nyrkillä päin namaa. Ei tarvinnut tehdä juuri mitään, kun hiki valui pieninä puroina.

Keikkapaikka, Jannus Landing




oli ulkona, keskellä asusta ja tämän takia melurajat, jotka aluksi vaikuttivat järjettömiltä, saivatkin äkkiä järjelliset mittasuhteet. Meteliä ei saanut pitää ennen klo 15 ja max äänenpaine mikserillä oli 105 dB, C slow. En nyt ala jaarittelemaan eri painotuksista ja mittauksista. Tuo määrä on todella vähän !
Keikka oli kuitenkin ok ja paikallisethan ovat tottuneet kuulemaan showt kyseisessä paikassa samalla volumetasolla. Itse oli vaan pikkuisen orpo olo .
Ajoimme sitten yöllä Floridan St. Petersburgista Tenneseen Knoxvilleen, jossa meillä oli siis vapaapäivä. James oli tuon päivän aikana saanut jotenkin ihmeenkaupalla bussin kuntoon ja muutimme takaisin omaan "kotiin" yöllä. Vihdoin pääsi nukkumaan ! Knoxvillessä olis edessä taas pyykin pesua. Mikko otti selvää paikasta ja suuntasimme sinne kävellen. Matkaa olisi noin 2 kilometriä, mutta kunhan vaan pääsee pikkuisenkin jaloittelemaan, en laita olenkaan pahakseni. Tuo bussissa istuminen alkaa käydä jo sekin työstä.
Siinähän se matkamme kohde:



Matkamiehelle nuo kolikkopesula ovat mitä mainioimpia. Koneellisen peseminen maksaa n 1.50 taalaa ja kuivausrumpu saman verran. Tällaisia laitoksia ei Suomessa juurikaan ole. Ainoa mahdollisuus pestä vaatteitaan rundeilla Suomessa, on käyttää hotellien pesupalveluita, joiden hinnoittelussa ei ole kyllä mitään järkeä: T-paita 5€, sukat 3€ jne...
Normaalisti pesukoneiden vierestä löytyy pesuaineautomaatti. Olihan se siellä tälläkin kertaa, joskin täysin tyhjänä. Onneksi viereesä oli kauppa. Samoin seteliautomaatti oli kokenut kovia eikä ollut toiminta kuntoinen !?


On siinä ollut jollakin ryöstöidea: Kantaa mukanaan kulmahiomakone ja tehdä sitten todella surkea murtoyritys masiinaan, joka ei todellakaan voi pitää sisällään satoja dollareita, korkeintaan joitain kymppejä. Kyllähän tuossa valo paloi, muttemme alkaneet kokeilla laitteen toimivuutta. Vaihdoimme sopivan määrän kolikoita ostaessamme pyykinpesuainetta. Pyykin koneeseen ja syömään naapurikaupan grillibaariin, puhtaat vaatteet kuivausrumpuihin


ja takasin hotellille.

Seuraavana päivänä menimme normaalisti keikkapaikalle ja aloitimme kaluston kokoamisen. Ehdimme saada backlinen, mikityksen ja valot paikoilleen, kun tuli viesti shown peruuntumisesta. No, mitäpä siinä oikeastaan voi mitään muuta kuin purkaa kamat ja pakata auto. En muista koskaan saaneeni kaikkia näin valmiiksi ja purkavani kamoja pois ilman, ettei PA:sta tai monitoreista olisi kuulunut ääntäkään. Knoxville, Tennessee jää siis omaan historiankirjaani sellaisena ! Tässä näkymä The Valarium clubilta.

Toisaalta olisi ollu mielenkiintoista kuunnella miltä tuo EAW 850 PA olisi kuullostanut, kun talon eq:n säädöt olivat tällaiset:




Mr. Kauhanen mittasi signaalin putoavan noilla säädöillä 10dB, eikä paikallinen "Tauno" (kts. Detroit !) edes kompensoinut sitä gain potikoila! Lähdimme kuitenkin sen verran nopeasti livohkaan, että audiojärjestelmät jäivät siis testaamatta.

Seuraavaksi matkasimme Charlotteen, jossa keikka myös peruttiin. Tällakertaa emme roudanneet edes kamoja sisään, koska oli ilmeistä, ettei showta tehdä...
Matka jatkui kohti Baltimorea, josta jatkan huomenissa...

Eilen illalla tuli Jukalta viesti, jossa tiedusteltiin osallistumishalukkuutta seuraavana päivänä suoajelulle. Hinta olisi 70 dollaria ja pitäisi sisällään kuljetuksen edestakaisin suolle sekä puolentoista tunnin kierroksen suolla. Vastausaikaa oli 10 minuuttia, mutta vastasin myöntävästi jo noin 3 sekunnin kuluttua. Aamupäivällä keräännyimme hotellin aulaan tämän itseasiassa Sonatan Henkan ideoiman matkan lähtöä odottamaan. Ajo suolle kesti vajaan tunnin ja lähestyessämme suoaluetta, aloimme näkemään Katariinan aiheuttamia tuhoja, joita ei oltu korjattu. Korkealla kuivalla maalla oleva vene, auto, joka näytti olleen kokonaan veden peittämänä, ym. Siinä samalla ihmettelimme paikallisten asukkaiden sitkeyttä (tyhmyyttä ?) rakentaa ja korjata talojaan, jotka sijaitsevat aivan joen rannalla. Tuon virran ei tarvitse nousta kuin metrin, niin jo vain on taas vesi olohuoneessa. Tämä siitä huolimatta, että kaikki tietävät uuden myrskyn ja tulvan olevan taas vain ajan kysymys. En sitten tiedä mikä saa ihmiset jäämään ?
Oli hyvä, että mukaan lähti 15 hengen ryhmä Sonatan ja Nightwishin leireistä. Tuolla määrällä saimme nimittäin oman hyrdokopterin käyttöömme. Kuvassa toinen matkaan lähteneistä aluksista.



Oma kuljettajamme jakoi myös meille tuollaiset keltaiset Peltorin kuulosuojaimet. Matkaan lähdettyämme ajattelimme, ettei moisia tarvita. Asiaan tuli kuitenkin muutos, kun pääsimme pois jokialueelta. Vauhdin kiihtyessä kaikki laittoivat Peltorit kiltisti päähänsä. Laite piti hyvin samanlaista ääntä kuin potkurilentokone ja volumetaso oli myös samaa luokkaa.




Yksi omituisista asioista tuolla hassulla James Bond laitteella matkatessa oli se, kuinka helposti se pystyi etenemään kanavassa, joka oli kasvanut täyteen lummetta tai mitälie rämehorsmaa.



Ja juuri tuota edellistä pätkää kuvatessani se tapahtui... Kamerasta loppui akku !! Ja minä kun juuri edellisenä päivänä olin paukutellut henkseleitä kuinka hyvin Sonyssä akku kestää ! Just joo. Enää olisi käytössä iPhonen kamera ja onneksi muulla porukalla on tallentamisvälineitä ihan riittävästi.
Edessä olisi kuitenkin se kaikkien odottama alligaattorin näkeminen sen omassa elinympäristössä. Ajeltuamme vajaan tunnin alkoi toivo jo pikkuhiljaa hiipua, kunnes yhtäkkiä teimme u-käännöksen ja oppaamme osoitti sormellaan parin-kolmen metrin päähän vihreän kasvuston keskelle.



Niin, siinä se on keskellä kuvaa ! En minä olisi sitä havainnut, ellei tuo metrinen otus olisi liikahtanu. Nytpä on sekin sitten nähty, vaikkakin pienenlainen. Jatkoimme matkaa eikä mennyt kuin minuutti, niin edessämme olikin jo hieman isompi veijari ja vielä avovedessä. Pysähdyimme sen viereen ja Ewo heitti sille Beef Jerkyä ( miten ihmeessä kuivattua suolalihaa oli mukana?) ja alligaattorihan hyökkäsi makupalan kimppuun


Hotkaisi palan ja...... syki sitten pois ! Ei maistunut näköjään. Tästähän Ewo lohkaisi mainoslauseen kuivatun lihan valmistajalle : "Osta Beef Jerkyä, sitä ei syö alligaattorikaan !" Aika alkoi tulla täyteen ja aloimme matkan kohti lähtösatamaa, kun eteemme tuli vielä yksi, ehkä 2.5m alligaattori.



Palattuamme satamaan, kiitimme Henkkaa loistavasta retkestä. Tämä oli yksi mieleenpainuvimmista hetkistä, mitä olen näillä keikkareissuilla kokenut.
Olin ja olen edelleenkin todella tyytyväinen lähdettyäni mukaan. Mitäpä olisi olleet vaihtoehdot: elokuvia hotellissa ( pysyvät kovalevyllä vielä ensviikonkin), keilailua (sitä aina ehtii harrastaa !) tai katsomaan jotain bändiä (ei, kiitos) ? Kyllä, valinta oli oikea. Nyt vielä ennen nukkumaan menoa porukalla syömään. Huomenna olis sitten taas työpäivä.

Ajo Austinista New Orleansiin jouduttiin tekemään pienen kiertotietä pitkin, koska suorin tie olisi kulkenut Houstonin kautta. Tosin en minä asiaa oikeastaan huomannut, heräsin Holiday Inn hotellin edestä keskikaupungilla. Edessä siis kaksi välipäivää ja keikka HOB:ssä lauantaina. On ainakin aikaa kiertää kaupunkia. Tietysti mielessä oli taas se keilailu. Kerroimme asiasta myös kuskillemme, Jameseille, joka sanoi olevansa kiinnostunut keilaamisesta. Kellon ollessa 14.30, hotellihuoneemme puhelin soi ja siellä olikin Kevin, bändin bussikuski, joka ilmoitti lähtevänsä mukaamme. Sovimme tapaamisen respaan kello 16. Google mapsistä haimme parin keilaradan osoitteen ja lähdimme taksilla matkaan. Ensimmäinen kohteemme, Mid City Lanes Rock´n Bowl, ei ollut kovinkaan kaukana, mutta ovella näimme, että paikka aukeaisi vasta 20.30 ! Ei onnistu, pakko päästä jonnekin. Kevin soitti seuraavaan paikkaan ja varmisti ratojen olevan auki. Miekkonen keilaradalta ilmoitti ovien sulkeutuvan vasta 02 yöllä ja vaikka matka sinne olisi pitkä ( taksikuski kertoi matkan maksavan 36 taalaa !) päätimme lähteä. Sanoin Antille jo hotellilla aistivani että Kevinillä olisi myös oma pallo ja niinhän hänellä olikin ! Kysyessämme miehen parasta tulosta, hän mykisti meidät samantien: 298 ! Ainut keino saada tuollainen tulos, on tehdä 9 kaatoa peräkanaa ja viimeiseen ruutuun 2 keilaa pystyyn ! Siinä samalla meitä alkoi pikkuisen hävettää omat tuloksemme ja ainakin minä harkitisin jo jossain vaiheessa hotellille jäämistä. Mutta toisaalta, paremman keilaajan kanssa oppii paljon ja saa vinkkejä. Niin, matka seuraavaan paikkaan eli toiseen kaupunkiin kesti yli puoli tuntia. Pääsimme kuitenkin perille kommelluksitta ja pian edessämme aukesi kiertueen tähän asti paras halli, ratoja peräti 64 kpl eikä ihmisiä oikeastaan missään ! Otimme aluksi 4 peliä per mies. Kevin näytti heti ensimmäisellä heitolla olevansa pelimies. Eihän me nyt Antin kanssa kuitenkaan paljoa hänelle jääty pisteissä. Meille hyvänä päivän olisimme voittaneetkin. Kaikki näytti hyvältä, kunnes kolmannen pelin aikana meille ilmoitettiin tylysti pelin olevan viimeisemme ! Mitä ihmettä ? Selityksenä saimme kuulla kansallisen keilaliigan alkavan tänään. C´moon, ratojahan on 64 kappaletta, mutta pelaajiakin kuulemma tulee 250 ! Yritimme vielä kysyä, miksi meille sitten ilmoitettiin radan olevan auki 02 saakka. Vastauksena pelkkä olankohautus ja viimeisen pelin rahojen palautus. Eihän se tuo riitä, enemmän sitä pitää saada pelattua, mutta hei: Kellohan on jo sen verran paljon, että Rock´n Bowl avautuu varmaankin siinä vaiheessa, kun pääsemme sinne. Ja näinhän kävikin. Emme joutuneet odottelemaan kuin pizzan verran radalle pääsyä. Tuossa samanaikaisesti teimme Antin kanssa myös lisähankintoja: nyt omistamme sekä Rock´n Bowl keilauskengät, että paidat ! Itse rata oli pienoinen pettymys. Halli on perustettu 1941 ja keilaradan koneisto oli ehkä alkuperäinen eikä se sisältänyt pisteenlaskujärjestelmää. Tämä aiheuttikin huvittavan tilanteen: Emme olleet vielä oikein jyvällä, miten pisteenlasku tapahtuu, vaikka saimme pisteenlaskutaulukon ja ohjeet. No, päätimme laittaa vaan kaikki kaatunet keilat ruutuun ja ihmettelisimme myöhemmin kokonaispisteitä. Jonkin aikaa heiteltyämme, saapui luoksemme parikymppinen mies kysyen miten pisteet oikein lasketaan? Naurahdin ja sanoin ettemme oikein tiedä itsekään miten se tapahtuu. Ihmettelin miksi mies tuli juuri meiltä kysymään moista ja kaverin vastaus alkoi naurattaa vieläkin enemmän. Meillähän oli Rock´n Bowl keilapaidat ja kengät päällä ! Näistä kostyymeistä viereisen radan keilaajat päättelivät meidän olevan talon omaa väkeä ! Reilun tunnin keilauksen jälkeen Tuomas tuli paikalle ja kehoitti meitä lähtemään mukaan. Muut ryhmästämme ja Sonatan pojat olivat kuulemma jossain Bourbon Streetillä baarissa, jossa olisi biljardia, ilmakeikkoa ja pöytäfutista. Samalla tulisi nähtyä tuo Ranskalaiskorttelin kuuluisin katu. Sitäpaitsi keilauskiintiö oli tältä erää täynnä. Itse French Quarter oli kärsinyt Katariina myrskyssä vaurioita, mutta ihmeekseni noita jälkiä ei enää oikeastaan näkynyt. Ainut selkeä viite tuhosta oli tuon huvielämän keskuksen pienetyminen. Myös tyhjillään olevia kiinteistöjä on todella paljon. Menoa ja meininkiä kuitenkin vielä löytyy ja mieltä lämmitti suuri livebändien määrä Bourbon Streetin klubeissa ja baareissa. Vähääkään liioittelematta voi sanoa 10-15 bändin soittavan parin sadan metrin matkalla ja kun joka paikassa ovet pidetään auki, on musiikin kakofonia suhteellisen mielenkiintoisen kuuloinen !

Huomenna olisikin sitten edessä SUURI seikkailu ! To be continued...

Jostain kumman syystä olemme saaneet käyttöömme yhden ehkä paskimmista peräkärryistä, mikä on ollut käytössämme eikä tässä Prevost merkkisessä bussissakaan ole paljoa kiiteltävää, Tämän fiksaamiseen on mennyt aivan riittävästi aikaa ja ilmastointiteippiä !? Niin, tämän lotjan ilmastoinissa on kaksi asentoa: Jääkylmä tai kuuma ! Koska ei viitsi koko aikaa valittaa kuskille lämmöstä tai kylmästä, päätimme ottaa ja teipata lähes kaikki arktista ilmaa puhaltavat tuuletusaukot kiinni. Jos asiasta hakee jotain hyvää, niin minä saan kyllä paremmin nukuttua kylmässä kuin lämpöisessä.
Sonatan bussi on aivan toista luokkaa, ainakin ulkoisesti !? Tuo ulosliukuva osa tekee sisätiloista todella paljon suuremman oloisen.Tosin ajon aikanahan tuota ei voi käyttää ! On se siisti !



Onhan tietysti Sonatalla enemmän porukkaa bussissa kuin meillä, heillä kun on käytössä vain yksi bussi. Meillä taas bändi ja crew menevät omilla busseillaan. Tämä helpottaa aikataulumme suunnittelua, eikä bändin tarvitse turhaan tulla notkuilemaan keikkapaikoille 4-5h liian aikaisin. Olen kyllä "hieman" kateellinen tuosta bussista....
Ja sitten osoioon: USA:n järjettömyyksiä !
Tässä maassa mainostus ja markkinointikeinot on kyllä viety huippuunsa. Tv:ssä kaupitellaan jos jonkinlaista ihmevekotinta, joka poistaa rasvat kehosta, ilman että sinun täytyy hikoilla. 2-3 minuuttia päivässä, ja homma on sillä selvä. On jos vaikka mitä. Nyt kuitenkin tuli vastaani eräs ehkäpä omituisimmista tuotteista. En jaksa edes alkaa sauhuamaan sen enempää, kuvat puhukoon puolestaan !!! God bless U S and A ?

Nonii, nyt se sitten ilmoitettiin virallisesti: Houstonin keikka on peruttu ! Hurrikaani Ike on tehnyt sen verran pahaa jälkeä kaupungissa, ettei sinne ole menemistä. Sääli, että keikkoja joudutaan peruuttamaan, mutta tällä kertaa esiintymispaikka olisi ollut sen verran kehno, ettei sen takia itku tule. Näyttää siltä, että saamme viettää pari päivää New Orleansissa !?

El Paso, kaupunki Mexicon rajalla, oli vapaapäivämme kohde. Saavuimme sinne ennen puoltapäivää ja kirjauduimme hotelliin. Harvinaisen hyvin nukutun (9h ) yön jälkeen oli aikamoinen nälkä. Hotellihuoneessa pikainen tarkistelu Google mapsia ja löysimme vieressä menevän moottoritien toisella puolella olevan kauppakeskuksen. Sieltä varmaan löytyisi myös joku ruokapaikka. Lähdettyämme Antin (kenenkäs muun ?) kanssa ulos, törmäsimme Markoon, joka oli lähdössä samaan suuntaan. Aloimme talsia kohti motarin ylikulkusiltaa, mutta mitä ? Eihän siinä näkynyt minkään valtakunnan kävelyreittiä ?!



Amerikkalaiset eivät tosiaankaan ole kävely- vaan autoilukansaa ! Eihän siinä mikään muu auttanut kun käpötellä takaisin hotellille ja pyytää respan tätiä tilaamaan taksi paikalle. Tuntui vaan todella tyhmältä tilata taksi 700m takia, mutta minkäs teet ? Ennen taksin tilausta, hotellin työntekijä kyllä mainitsi, että sillalla on myös kävelykaista. Emme alkaneet väittelemään asiasta vaan totesimme olevamme sen verran laiskoja, että taksi olisi tarpeen. 10 min odottelun jälkeen taksi tulikin hotellin eteen tuoden Aneten jostain kaupungilta. Hyppäsimme kyytiin ja kuljettaja ajoi tuon 3 minuutin matkan, joka maksoi kokonaiset 5 dollaria. Minimimaksu olisi ollut 10 taalaa, mutta kuski antoi meille alennusta, koska olimme ikäänkuin jatkokuljetus. Sunland Park ostokeskus piti sisällään jos jonkinlaista kauppaa. Siinä kotoinen Ideapark tuntui pieneltä. Me kuitenkin etsimme ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Löytyihän se, "Taco&Burrito". Meksikolainen ravinto ei ole oikeastaan koskaan tuottanut pettymystä, oli se sitten missäpäin maailmaa tahansa. Näin oli myös tällä kertaa. Ruokailtuamme, lähdimme etsimään 5860 Onix Drivea, jossa sijaitsisi paikallinen keilarata. Näyttää siltä, että tästä on tulossa meikäläisen laji. Matkaa ei ollut kuin muutama sata metriä ja edessämme oli todella tasokas Fiesta Lanes Entertainment keskus. Marko oli jättänyt meidät jo ostarilla, tulimme siis paikalle Antin kanssa, mutta sekä Tuomas että Mikko liityisivät seuraamme millä hetkellä hyvänsä. Otimme myös yhteyttä Sonatan poikiin ja heiltä olisi edustus tulossa myös paikalle. Heti sisään astuttuamme, huomasimme keilaluvälineliikeen... Kyllä lähtee !! Nyt ostamaan omat pallot, niin ei aina tarvi valittaa keilaratojen pallojen huonoa kuntoa ja sopimattomuutta käteen. Liikkeen omistaja mittasi sormemme ja kaupan säädettävällä testipallolla haettiin sormenreikien oikeat paikat. Kun pallon väri ja paino oli valittu, kestäisi kuulemma parikmmentä minuuttia ja pallot olisivat valmiit nimikaiverruksia myöden. Ja koko lysti maksoi ainoastaan 82 dollaria, siis pallo ja kantokassi. On sitä tullut rahaa laitettua paljon huonompiinkin paikkoihin.



Ilta vierähti todella mukavasti kello 17:sta aina tuonne 22.30 saakka. Oma palloni reiät tuntuivat heti osuneen kohdilleen, Antin piti pari kertaa käydä suurentamassa reikiä. Heitinpä tuolla sitten henkilökohtaisen ennätykseni 207, mutta Tuomas se kiskaisi hirmuiset 224 ! Tuomaksen kanssa ei muuten kannata lähteä kisaamaan tässä lajissa ihan millään 130 pisteen keskiarvolla, ainakaan rahasta. Voitot menivät tällä kertaa aika tasaisesti Antin, Tuomaksen ja minun välillä ja kerran pääsi Sonatan basisti Markokin ( onko kaikki basistit Markoja ?) voittamaan kuin varkain. Antti kun luuli jo voittaneensa, niin eikö basisti tullut oikealta ohi ja voitti pisteellä. Ohessa Holopaisen tyylinäyte: a) ensin mietitään minkälainen kaato tehdään ja b) sen jälkeen itse suoritus :



Nyt tämän rattoisan illan jälkeen ajamme kohti Dallasia. Täytyy varmaan mennä nukkumaan, että jaksaa klo 11 nousta työpäivään !

Just joo, nythän muistinkin tämän paikan kun saavuimme kulmille. Viime kerralla aivan sama juttu: ihan mieletön helle ! Ja paikalliset vielä totesivat, että hyvä kun tulitte tällaisena viileämpänä päivänä !? Onneksi sisällä ei ollut ilmastointi aivan täysillä, kuten niin monesti täällä mantereella on tapana. Jotenkin on kummallista kuinka sisällä pitää olla +17 astetta, jos ulkona on se +35 ! Mielestäni jo tuollainen +22 tuntuisi sopivan viileältä, eikä tarvisi pukea lisää vaatetta sisälle tultaessa. Jotenkin tämän on NIIN nurinkurista ?!?!?
Kamat autosta äkkiä sisään ja siinä traileria tyhjennettäessä meni pari pulloa vettä. Eihän ihminen voi elää tällaisessa kuumuudessa. Mutta hei, Brianin production officen kylpyhuoneessa oli pyykkikone ja kun ilma on tällainen, pyykkihän se kuivaa hetkessä.


Tai kuivaahan ne, jos ymmärtää laittaa vaatteet siten, eivät ne ole mitään kiinteää vasten , kuten esim tiilimuuria....




... joten pyykinkuivaus operaatio kesti yöhön saakka.
Keikan jälkeen oli omituista asua ulos, kellon ollessa jo 23.00 ja ulkona on tähtitaivas, kuu loistaa, mutta lämmintä on yhä +32 astetta !

San Franciscon Fillmore oli erittäin miellyttävä keikkamesta. Bändillä vaikutti olevan hyvämeiniki lavalla ja sehän kyllä tarttuu niin yleisöön kuin tekniikkaankin. En enää ihmettele mksi paikka on ollut ja on niin suosittu. Kuulin tarinan, että Tom Petty olisi soittanut kyseisessä paikassa 20 keikkaa putkeen, kaikki tietenkin loppuunmyytyjä. Petty olisi myynyt isommankin hallin loppuun Friscossa, mutta kaveri halusi esiintyä intiimimmässä paikassa hyvällä fiiliksellä !
Yöllä oli sitten ajo Los Angelesiin. Odotettavissa oli tapaaminen jälleen kerran hyvän ystäväni, Pekka "Pietu" Rintalan kanssa. Tämä seinäjokelaislähtöinen kitaristi on tuttu jo 1980-luvulta ja asunut täällä Los Angelesissa 18 vuotta ! Kyllä aika vierii nopeasti... Pietu saapuikin muutaman muun suomalaisen kanssa ja jälleennäkeminen oli riemukas, joskin tällä kertaa liian lyhyt. Esiintymispaikkana oli edellisistä Los Angelesin House of Blues kerroista poiketen Wiltern, 2300 hengen teatteri. Iso lava, hyvät takahuonetilat, yleisöllä hyvä näkyvyys, mutta mutta voih : PA:na JBL Vertec, jota en niin kauhean paljon rakasta! Eli se siitä sitten ? No, laitteistoa täytyi vaan alkaa tutkimaan ja joutuihan sitä säätämäänkin, joskin ei se kaiutin säätämällä parane. Eli niikuin Sonatan miksaaja Ahti totesi, ettei 100€ Casio kotiurusta saa Steinway flyygeli soundia vaikka sitä kuinka ekvalisoisi ! Näinhän se on. Toisaalta backlinerimme Linnavuori toteaa kyynisesti: Et vaan osaa ! Kumpaa nyt sitten uskoisi ? Keikka oli 135. tällä kiertueella ja oli jälleen ihan mukiinmenevä. Äänentoistollisesti en ollut ihan tyytyväinen, mutta onneksi se ei näyttänyt haittaavan yleisöä, joka otti orkesterin hyvin vastaan. Edessä taas yöllinen ajo, tällä kertaa Tempeen, Arizonaan.

Eilinen vapaapäivä meni juuri niikuin suunniteltiin: Kaupungilla kävelyä 2-3 tuntia ja löytyihän se kamera vihdoin. Olen yrittänyt koko matka ajan etsiä jotain sopivaa kauppaa, josta voisin ostaa digipokkarin, edellinen kun tippui Australiassa lentokoneeseen ! Mentyämme Antin kanssa kameraliikkeeseen, saapui sinne n. 55v vuotias pariskunta myös kameran ostopuuhissa. Meillä ei ollut niin kiire, joten päästin heidät tekemään kauppaa ensin. Kuunneltuani hetken kaupankäyntiä, heitin sitten siihen suomeksi rouvalle, että kannattaa ostaa ainakin 1 Gb muistikortti ! Olipa siinä herrasväen ilme ollut kuvattavissa ! Tuo sittemmin porvoolaiseksi osoitautunut pari oli lomamatkalla vuokra-autolla. Olivat lentäneet Torontoon ja ajaneet sieltä San Franciscoon ! Aikamoista rohkeutta, vielä kun ottaa huomioon, etteivät olleet ikinä olleet matkalla Pohjois-Amerikassa ! Molemmat tekivät sitten kaupat ja myyjä ilostuneena siitä, ettei hänen tarvinnut tehdä oikeastaan mitään toisen kaupan eteen, päätti antaa minulle sitten 100 taalan alennuksen ostoistani. Minullehan se sopi. Nyt jatkossa saa ehkä pikkuisen parempia kuvia tännekin blogiin, joskin akkuhan oli tyhjä ja seuraavat kuvat San Franciscosta ovat vielä iPhonella otettuja.
Sen jälkeen taksilla kohti Golden Gatea. Jouduimme kuitenkin jäämään suht´ kauas varsinaisesta sillasta, koska kuskimme kertoi että muutaman sadan metrin päässä oli tietulli ja sen ylitettyämme olisimme joutuneet ajamaan koko sillan yli kaaaaaauas ennen kääntöpaikkaa. Siinä samalla tuli nähtyä sitten myös se Alcatraz. Tylyn näköinen paikka !


San Franciscossa on muuten todella suuria mäkiä. Mäkiä !? Meillä Pohjanmaalla niitä kutsuttaisiin vuoriksi !? Noihin niin monissa elokuvien takaa-ajokohtauksista tuttuihin maisemiin pääsimme perehtymään paremmin ottaessamme taksin ja suunnatessamme kohti keilarataa, kyllä jälleen kerran !! Tällä kertaa ensimmäinen Bowling Alley oli varattu johonkin yksityistilaisuuteen ja jouduimme jatkamaan matkaamme kohti seuraavaa mahdollista paikkaa. Onneksemme taksikuski tiesi mihin ajaa, vaikka ajo-ohjeemme piti sisällään vain toiveen päästä keilaamaan. Edessämme olin pian tähän astisista huonoin paikka. Oliko se sitten syynä, että Mikko voitti ensimmäisen 5 taalan panoksella heittämämme kierroksen omalla ennätyksellään 148 pistettä !
Parasta aikaa Sonatan pojat jytistelevät legendaarisen Fillmoren lavalla. Todellakin Legendaarisen isolla L_llä. Katsoessani ketä täällä on vuosikymmenten aikana käynyt, paikan arvostus senkuin vaan kasvaa. Sieniltä löytyy mm. Eric Clapton, Tom Jones, Grateful Dead, Jeffersson Airplane, B.B.King jne jne. Uudempia nimiä edustaa Hives, Alanis Morrisette ja nyt sitten Nightwish...
Nyt alkoi "Don´t say word !" eli toiseksi viimeinen biisi ja täytyy lähteä keikan valmisteluihin !

Roaddog, he is the man ! Tästä paikasta muistuu muutama asia mieleen: Valomies, joka kutsuu itseään Roaddogiksi ! Toinen asia on omituinen PA jostain vuodelta 1985. Vastaani tulee nuori mies, joka viimeksi oli lavan päässä huolehtimassa monitoreista. Kuunnellessani äänentoistojärjestelmää ja laittaessani mittamikrofonia paikoilleen, kaveri ottaa ja soittaa esimiehelleen ja kysyy voiko minut päästää tekemään järjestelmäprosessoriin muutoksia ? Tämä esimies muisti orkesterin keikan viime vuodelta ja sanoi, että mielellään voimme tehdä asetukset uusiksi. Se olikin tarpeellista, koska ensi kuulemalta setti oli "hiukan" hassunkuuloinen. Menemättä syvemmin siihen, mitä tein ( muutin viiveitä, jakotaajuuksia, vaiheita ja ekvalisointeja...) äänijärjestelmä alkoi muistuttaa "oikeaa" PA:ta. Ohessa kuva prossessorista:


Eli ihan ei pienillä päästy !? Mutta toimivalta se tuntui.
Sisään tultaessa lastauslaiturin kautta löytyi myös kyltti, joka pikkuisen laittoi miettimään tämän maan menoa !



Täällä sentään löytyivät toimivat suihkut. On se kumma, kuinka pienet asiat saavat rundilla olevat tyytyväisiksi: levollinen yöuni, riittävästi ruokaa, lukittava WC ja suihku. Lavalla, sen koolla, roudauksella tai äänentoistojärjestelmillä ei ole niin paljon merkitystä. Niistä pääsee aina yli jotenkin vaan työteolla... tai luovuttamalla ?
Yöllä taas 1000 km ajo San Franciscoon ja viettämään vapaapäivää !

Täälläkin ollaan oltu ennenkin... ei hetkinen, eihän tämä olekaan sama paikka. Nimi on sama, mutta paikka täysin "uusi". Kysyessäni asiasta, sain kuulla että tämä paikka on ollut käytössä about vuoden eli valmistunut juuri viime keikkamme jälkeen. Yhtäkkiseltään tila muistuttaa Tampereen Pakkahuonetta tai Seinäjoen Rytmikorjaamoa. Eli kenkälaatikon muotoinen tiilirakennelma, joku entinen tehdaskompeksi kai ? Kaikki on muuten ok, mutta jälleen kerran US and A yllättää: Rakennuksessa ei ole suihkuja !?! Mitähän nämä orkesterit tekevät keikkojen jälkeen mennessään hikisinä takahuoneeseen ? Siitä vaan kai sitten kuivat vaatteet päälle ja lisää deodoranttia, niin kyl se siitä ? Sen vielä jotenkin ymmärtää, kun kyseessä on joku todella vanha tatteri tai joku muu rakennus, johon noita suihkutiloja ei voida oikein helposti rakentaa... Tänne on kuitenkin rakennettu kaikki muut keikkailuun tarvittavat faciliteetit. No, paikka on muuten kyllä aivan eri tasoa kuin se "vanha" Showbox.
Keikan jälkeen hotellin suihkun kautta kohti Portlandia, noin 170 mailia ajoa...

Niinpä ! Eikä ajoa noina päivinä kuin 2066 mailia eli 3324.9 kilometriä ! Ja joku sanoo, että Suomi on pitkä maa !? Matkasimme siis Chicagosta Seattleen eli ei edes "coast to coast". Chicagon keikan jälkeen bussiin ja ajoa ensimmäisenä yönä reilu 800 mailia Bismarckiin Pohjois Dakotaan. Oltiin perillä hotellissa iltapäivällä ja lähtö eteenpäin taas klo 01 yöllä. Ensin kummastelin hetken tätä ajojärjestelyä : yöllä ajo ja päiväksi hotelliin ?! Sitten ainakin luulin tajunneeni miksi teemme näin. Keikkapäivinä etenemme samalla lailla ja kun jatkamme samaan tyyliin, saavat kuskit pitää jo opitun vuorokausirytminsä, ajokilometrejä heille kun tulee AIVAN tajuttomasti. En ole ihan varma miten täällä lainsäädäntö menee, mutta Euroopassa tällaisia ajomääriä ei kuljettajat saisi ajaa. Sonatan kuski oli vetäissyt yhtenä päivänä 1600 mailia kahdella pysähdyksellä ! Siis tuollaiset 2500 kilometriä ja minä kun luulin olleeni kovakin kuski ajaessani eräällä 69Eyes kiertueella 1400 km päivässä ! Toisaalta näiden kavereiden ei sitten tarvi muuta tehdäkään.
Hyvin nukutun bussin yön jälkeen päätimme Antin kanssa jälleen kerran mennä harrastamaan keilausta. Siinähän se ilta menikin varsin rattoisasti, 13 peliä ja radalta suoraan bussiin. Jälleen yöajoa, tällä kertaa 760 mailia ja saavuimme Missoulaan, Montanaan illalla, Miksi vasta illalla, vaikka ajoamatkaa oli vähemmän ? No tietenkin siksi että bussimme hajosi keskelle ei mitään, jonnekin vuoristoon. Kuljettajamme James pysäytti yhtäkkiä tienlaitaan saatuaan bändibussin kuljettajalta (ajoivat perässämme) radiopuhelimella viestin, että nyt näyttää siltä, ettei hyvältä näytä: Bussimme ilmeisesti palaa ! Mennessämme ulos katsomaan, mitä oikein on tapahtunut, James oli jo avannut moottoritilan bussin perästä ja sieltähän tuli harmaata savua. Onneksi mikään ei ollut vielä syttynyt tuleen, mutta ilmeisen lähellä se oli. Moottorista oli mennyt jokin öljyputki poikki ja reiästä tuleva öljy sitten räiskyi ympäri konetilaa ja sitä kun joutui kuuman pakosarjan päälle, niin savuahan tulee aika paljon. Kovinkaan kauaa ei ajoa olisi varmaankaan tarvinnut jatkaa, kun olisimme olleet oikeasti ilmiliekeissä. Jotenkin kuljettajat sitten yhteistuumin saivat vuodon loppumaan ja pääsimme jatkamaan matkaa jonnekin pikkukaupunkiin, jossa korjaus sitten lopullisesti tehtiin. Kiertuemanagerimme Brian tai kuten häntä kutsumme Brain, oli pikkuisen kypsä tilaneeseen, koska bussissamme oli aikaisemminkin kaikenlaista pientä. Tänä kyseisenä iltana olisi NFL:n eli jenkkinfutiksen alkuottelut käynnissä ja vankkana kotikaupunkinsa Chicago Bearsin kannattajana, Brian oli laskelmoinut pääsevänsä hotelliin seuraamaan peliä. No, onhan bussissakin satelliitti tv, joka saa virtansa generaattorista. Ajomatkan vielä jatkuessa pelit sitten alkoivat ja otteluiden tiivis seuranta alkoi, kunnes ..... kuului naps ja poks ja koko bussin viihde-elektroniikka pimeni, televisiota myöden. Generaattori sammui, eikä kyseessä ollut ensimmäinen kerta, mutta nyt oli TOSI kysymyksessä ! Normaalisti niin rauhallinen Brian rupesi kylvämään f-alkuisia sanoja, jotka amerikkalaisissa tv ohjelmissa poistetaan "PIIP" ännellä ja riensi kuskin luo kertomaan mitä tapahtui. James käynnisti geniksen uudelleen ja sähkö palasivat, mutta satelliittivastaanotin ei suostunutkaan löytämään tv lähetystä ! Lisää kirosanoja ! Odotusta ja kirosanoja. Sitten yhtäkkiä noin 5 minuutin kuluttua ohjelma palasi näkyviin ja rauha palasi ja pääsimme vihdoin perille Missoulaan.
Pitkä päivä bussissa takana. Mitä tehdä ? No eikun jälleen kerran Antin kanssa keilaradalle. Täytyy myöntää että olen jäänyt vähän kuokkuun tähän lajiin. Onneksi kotopuolessa lähin keilarata ei ole kuin 10 min ajomatkan päässä !

Vihdoinkin kunnollinen keikkapaikka, joita soisi kyllä näkevänsä useamminkin. Heti tultaessa parkki/lastausalueelle, edessä on kyltti, joka lämmittää mieltä :


Täällä ollaan oltu pari kertaa ennemminkin, tuttu paikka siis.
Langaton internet, suihkuja, vessat, ruokaa (lounas, päivällinen ja vielä keikan jälkeen mukaan pizzaa tms !). Tällaisella palvelulla saa sekä orkesterin että tekniikan pojat tyytyväisiksi !
Soundcheckien jälkeen kaupungille kävelylle, joka sitten venyi pari tunnin mittaiseksi. Sain vihdoin ja viimein hankittua 110V/220V muuntajan, jolla saan kaikki mukana kuljettamani laitteet toimimaan, pari niistä kun ei suostu toimimaan 110V:n jännitteellä.
Keikka oli taas kerran loppuunmyyty eikä siinä oikeastaan ollut mitään erikoista. Tämä ei tarkoita sitä, että keikka olisi ollut huono. Tämän orkesterin esitysten välinen toleranssi huonon ja loistavan välillä on vaan NIIN pieni että niiden löytäminen on hankalaa. Sitäpaitsi, keikoista yleensä kirjoitellaan ihan tarpeeksi ja täten olen päättänyt olla kirjoittamatta niistä juurikaan mitään. Ehkä sitten jos jotain TODELLA kummallista tapahtuu...

"Olipa kerran poika, joka oli niin tyhmä että hän ei osannut yhtään mitään. Hänen nimensä oli Tauno ! ".
Näin alkaa Martti Huuhaa Innasen: "Satu härmäläisestä tangolaulajasta" ja se kuvaa erittäin hyvin audioammattilaisia, joihin törmäsimme Detroitin Harpo´s clubilla. Paikka olisi keikkapaikkana loistava, muutamia pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta : Artistien takana huoneessa, tai siis missään takahuoneessa ei ole WC:tä eikä koko rakennuskompleksissa ole suihkua. Ainut toimiva toiletti (siis yksi !) , joka on yleensä koko takahuonealueella on kaikkien käytössä eikä ovea saa lukittua ! That´s awesome ? Kun muissa paikoissa ollaan jouduttu laittamaan pitkähihaista paitaa päälle ilmastoinnin huutaessa täysillä, täällä sitä ongelmaa ei ole. Ilmastointia kun ei yksinkertaisesti ole. Niin, palatakseni tuohon alkulausahdukseen paikallisista tekniikan kavereista. Viritellessäni PA-järjetelmää, huomasin että vasemman puolen subbasosasto on selkeästi vaimeampi kuin oikealla puolella. Tässä vaiheessa talon ääniseppä oli jo haihtunut näkymättömiin, oltiinhan oltu paikkeilla jo tunti. Eipä silti että kaverista olisi mitään apua ollutkaan, mutta tuollainen periaatteellinen paikalla olo olisi enemmän kuin suotavaa. No niin, kun saimme linjacheckin tehtyä oli jonkin verran aikaa tutkia tarkemmin miksi bassotoisto toisella puolella oli niin kovin vaatimatonta. ( Tässäpä kuva tuosta äänijärjestelmästä viime vuoden kiertueelta. Toisaalta kuva voisi olla myös oikeesti 15 vuoden takaa, koska tuo laitteisto on TODELLA vanha)


Kuten kuvasta näkyy, täytyisi ainakin periaatteessa tuollaisesta setistä lähteä riittävästi meteliä 2500 ihmisen klubiin ja kyllä sieltä oikealta puolelta sitä jytkettä tulikin. Sonatan miksaaja Ahti tuli avukseni tutkimaan mikä laitteistossa on oikein vialla. Olin ensin vaihevirheiden kannalla, mutta tarkemmin kuunneltuamme systeemiä, havaitsimme ettei osasta kaiuttimia tule yhtään mitään. Kiipesin todella hankalaan paikkaan päätevahvistimien ja kaiutinpinon väliin tutkimaan mikähän siellä on vikana ja hämmästyksekseni löysin irrallisia kaiutinkaapeleita. Noille 12 subbaselle oli varattu 6 vahvistinta ja ainoastaan kahteen päätteeseen oli piuhat kytketty. Ajattelin ensin että joko päätteet tai kaiuttimet ovat rikki, mutta pikaisen selvittelyn jälkeen totesin, että kaikki toimivat yhtä kaappia lukkuunottamatta. Eikun piuhat kiinni ja soundcheckiin. Nythän meno ja meininki olikin ihan eri luokkaa. Kyllä tuon nyt luulisi maalikonkin huomaavan onko bassokaiuttimia käytössä 4 vai 12 kappaletta, mutta näköjään ei ! Nimittäin kun vihdoin näin sen paikallisen "Taunon" ja ilmoitin hänelle minkälaisen havainnon olin tehnyt, ei hän ensin uskonut asiaa ollenkaan. Hetkisen mietittyään totesi kuitenkin että nytpä hän tietääkin koska ne ovat irroitettu: olivat vaihtaneet kaiutinelementtejä muutamaan subbaseen KUUKAUSI sitten ja piuhat olivat unohtuneet irti. MITÄ MITÄ ?!?!?! KUUKAUSI !! Kysesessä paikassa on ollut 6-10 keikkaa tuon "korjauksen" jälkeen eikä kukaan ole tehnyt asialle mitään ?
God bless U,S and A !

Niin, otetaanpa vaihteeksi puheeksi paikallinen PA-kalusto ja ennenkaikkea miehistö ja osaaminen, vai olisiko parempi puhua osaamattomuudesta ? Clevelandin Agora Theatreen oli paikallinen RCS firma laittanut sellaiset apupojat liikkeelle ettei tiennyt itkeäkkö vai nauraa ?! Monitoripäästä kuului koko päivän sellainen sirinä ja pörinä ettei paremmasta väliä, eikä se oikeastaan poistunut ikinä. Jossain vaiheessa menin sitten seuraamaan mitä siellä oikein tapahtuu. No, Mr. Kauhanen yritti saada graafisia eq:ita jotenkin toimimaan ja todettuaan sen mahdottomaksi nuoren monitorivastaavan yrityksistä huolimatta, päätti Ville sitten olla käyttämättä koko räkkiä. Sanoi pärjäävänsä monitorimikserin omille lähtöpään parametrisillä korjaimilla. Eikä se homma ollut juurikaan paremmin hallussa etupään vastaavallakaan. Parempi olikin, ettei kaveri juurikaan pyörinyt jaloissa ! 1980-luvulta oleva RCS:n ihan itse rakentamien kaiutinkaapien virittelyyn kului turhan paljon aikaa, mutta minkäs teet ?
Oikeastaan ainut homma, joka todella toimii täällä USA:ssa, on ns. load-in ja load-out. Järjestäjän puolesta on yleensä tarpeeksi porukkaa purkamaan ja lastaamaan trailerin backlinesta ja muusta tavarasta, joita kuljetamme mukana. Tällä kertaa koko kaluston yhteispaino taitaa olla reilusti yli 2 tonnia. Lisäystä edelliseen on tullut kai joku 500kg ?

Unohtui muuten laittaa Torontosta päiväkuvaa samasta paikasta, josta vajaa vuosi sitten napsaisin yökuvan !

Tuo lausahdus on varmaan monelle tuttu "Spinal Tap"- elokuvasta, jossa heavyrock yhteyeellä ei mene aina niin hyvin.
Niin, täällä Clevelandissa ollaan, mutta... vaikka ystäväni Modigin Arska käski sanoa "Hello Cleveland !", niin elokuvassahan sitä nimenomaan ei lausuttu täällä ! No, oli miten oli...
Eilen vapaa päivä täällä meni kaupungilla kiertämiseen + 31 asteen paahteessa ja ilta vierähti jälleen keilaamalla. Tällä reissulla olen löytänyt pari itselleni erittäin sopivaa urheilumuotoa, tuon keilaamisen lisäksi kävin ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemassa golfia ! Toronton keikkapaikan, nykyään Sound Academy, vieressä oli mahdollisuus moiseen touhuun.

Se upposi heti. Eihän me mihinkään 18 reiän radalle päästy vaan löimme sangollisen palloja ns. rangella ( niin kai se oli, Kauhasen Ville tietää näistä asioista enemmän ?), mutta kaikesta huolimatta tuntuu ainakin vielä siltä että kotiin päästyäni hankin sen "Greencardin" jolla pääsee sitten "oikeesti" pelaamaan !

"Saamattomuus on se minkä osaan parhaiten ! " Tarkoittaa tällä kertaa tämän blogin päivitystä, tai pikemminkin päivittämättömyyttä ?! (Olipa sanahirviö
Asioita, jotka ovat jääneet mieleen tällä rundilla, ova olleett tullimuodollisuudet. Ne ovat menneet todella helposti ja nopeasti. Lentokenttälle saapuminen Philadelphiassa oli lähes samaa luokkaa kuin mihin tahansa Euroopa maahan mennessä. Toissa aamuinen rajanylitys Kanadaan kävi myös ilman kummempia odotuksia. Toisin oli ollut Sonatan poijilla Kanadan tullissa. Yhden paperin puuttuminen aiheutti 5 tunnin odottelun ja selvittämisen raja-asemalla.
Niin, keikat tähän asti ovat olleet tutuissa paikoissa, Philadelphia, Worcester ja Montreal. Näistä viimeinen alkoi olla taas kaikilta osiltaan "normaalia" Nightwishiä. Pienet nuhat ja kuumeet takana ja aikaero alkaa tasoittua. Metropolis loppuunmyytynä, tunnelma katossa ja bändi iskussa. Yleisön meteli oli etupäässä niin kova että oli vaikeuksia kuulla PA:sta mitään, joka oli kuitenkin 2500 hengen teatteriin riittävän kokoinen dvDosc. Pikkuisen kummastuttaa miksi miksereinä on digitaliset Innovasonit sekä monitoreissa etä FOH:ssa. Se ihmetykseni tulee siis siitä että vain erittäin pieni osa miksaajista on käyttänyt kyseisen valmistajan laitteita ja näinollen käyttö ei ole yhtäkkiä helppoa. Tämän lisäksi kiertävillä bändeillä on yleensä tiukat aikataulut laitteiden kokoamiseen ja purkamiseen eikä siinä oikein olisi aikaa opetella käyttämään jotakin uutta laitetta, ennenkaikkea kun mikseri on kuitenkin miksaajan laitteista se, joka vaikuttaa eniten työhön ja sen joustavuuteen.
Etupään Gil olikin pikkuisen ihmeissään kun sanoin että osaan käyttää moista laitetta. Suomessa noita on muutama kappale Akun Tehtaalla ( Sieltä olenkin saanut käyttökokemukseni laitteeseen. Euroviisut vedeltiin niillä !)
Viime yönä ajo Montrealista Torontoon, clubi on nimeltään The Docks tai Sound Academy. Täälläkin olimme viime vuonna ja meikäläisen Facebook kuvagalleriassa taitaa olla jopa muutama otos täältä: Toronto by Night ja.... Hei täällä oli pesukarhu takahuoneessa !!!!! Nythän sen muistankin. Kaveri tuli syömään pähkinöitä ja paikalliset olivat raivoissaan, pitävät noita otuksia rotan kaltaisina maanvaivoina ! Täytyy siirtää muutama kuva myös tänne !


Nämä kuvat siis viime vuodelta...
Kello huitelee täällä vartin yli 10 aamulla ja load-in alkaa tuossa klo 11. Taitais olla aamukahvin paikka ja sitten töihin. Täytyy nyt yrittää olla aktiivisempi tämän blogin päivityksessä !

Ei se nyt vielä päivässä kääntynyt !. Saimme valvottua Antin kanssa ( Tuomaksen ja Markon avustamana) aina tuonne 22.30 saakka, mutta niinhän siinä vaan kävi että klo 05.00 sitä heräsi ja tietenkin pirteänä kuin peippo. ( Mistähän tuokin sanonta on saanut alkunsa?!?).
Eilisen illan kohokohtia oli Youtubesta löytämämme videot : " 10 worst black metal videos" (Miksi niiden pitää aina hengata metsässä ?) ja ehkä kovin ikinä : imitaattori Tenho Tuisku.
Ei muuta katsomaan ja ihmettelemään !
Tänä aamuna on tullut katsottua jo yksi jakso Ihmemiestä ja nyt pitäisi miettiä mikä TV-kaistalta nauhoitettu ohjelma olisi seuraavana vuorossa.
Tuo netistä löytämäni palvelu on yksi parhaimpia keksintöjä, mitä eteeni on viime vuosina tullut.
Jos käytössä on vähintään 1Mb verkkoyhteys, voit katsoa kaikilta ilmaisilta suomalaisilta tv kanavilta tulevat ohjelmat omalla läppärillä ja ne voi ladata koneelle myöhempää katselua varten. Ohjelmat ovat kaksi viikkoa taakepäin haettavissa ja ladattavissa !! Siis TVkaista.fi ! ( Tämä ei ollu valitettavasti maksettu mainos !)
Saa koti-ikävää jonkin verran poistettua kun näkee tutut ohjelmat ja ennenkaikkea suomalaisilla teksteillä ja alkuperäisellä äänellä eikä dubattuna.
It´s movie time now !

Vihdoin päästiin Philadelphiaan ja hotelliin. Takana 11 tunnin lennot ja 3 h odottelu Lontoon Heathrow:lla.
Täytyypä yrittää valvoa mahdollisimman myöhään että saisi tuon vuorokausirytmin nopeasti käännettyä.
Edessä siis kuukausi kiertämistä ympäri Yhdysvaltoja, Sonata Arctican toimiessa tällä kertaa lämppärinä.
Huomenna eka keikka paikallisella Trocadero klubilla, jossa olemme olleet ennemminkin. Nimen muistan, paikkaa en !
No, kyllä se muistuu mieleen kun päästään sinne.
Täällä kiertuepätkällä käymme muissakin tutuissa paikoissa, mm. Montreal Metropolis, Detroit Harpo´s, Chicago House of Blues, New York Nokia Theather, ym.
Niin eli tästä se lähtee, sekä kiertue että blogi. Yritän tällä kertaa saada joka päivältä edes jotain pientä tarinaa aikaiseksi.

|