F1....
Olihan päivä!! En olisi IKINÄ voinut uskoa minkälaiseksi edellinen kisapäivä loppujen lopuksi muodostui. Saavuttuamme Interlagosiin Kovalaisen tyttöystävä oli meitä vastassa ja jakoi passit, joilla pääsimme McLarenin VIP ravintolaan. En tiedä mitä oikein ajattelin etukäteen kuuluvan tähän "VIP" kohteluun, mutta joka tapauksessa se varmaan yllätti myös muut. Varikkosuoralla sijaitsevassa loungessa odotti pöytä varattuna meille, valkoiset liinat tietenkin, ruokaa ja juomaa tarjolla yllinkyllin. Alkupalojen jälkeen meidät haettiin alas varsinaiseen pyhättöön eli varikkopilttuuseen. Kovalainen esitteli meille paikat, työntekijöitä ja tietenkin autot.
Varikkoposeeraus
Siinä samalla tuli mahdollisuus myös kätellä tulevaa maailmanmestaria, Lewis Hamiltonia, joka tupsahti paikalle Nicolensa kanssa. Kuvahan tästä kultaisesta kädenpuristuksesta päätyi myös Suomen iltapäivä lehtiin ! Happy
Hamilton ja Kimmo
Sitten takaisin ravintolaan nauttimaan päivällistä seisovasta pöydästä, jonka jälkeen olikin vuorossa varsinainen kisa. Sen seuraaminen helpottui huomattavasti, kun saimme käsiimme pienen, kannettavan digi tv:n.
Digi tv
Moista vekotinta en ole ikinä nähyt ! Laitteella voi valita kamerat mitä seurata, tutkia kierrosaikoja ja oikeastaan tutkia kaikkea mitä kisassa tapahtuu. Se yhdistettynä normaaliin kisan seurantaan teki kilpailusta nautittavaa ajanvietettä. Kisassahan oli myös suuret panokset eikä MM titteli ratkennut ennenkuin viimeisessä mutkassa. Voitte varmaan kuvitella minkälainen metakka alkoi, kun kävi loppujen lopuksi selville, että Hamilton ylitti maaliviivan maailmanmestarina ! Juhlinta jatkui sitten illalla kun kisan jälkeen Heikki kävi kutsumassa koko seurueemme McLarenin afterpartyyn, jossa sitten riittikin näkemistä ja kokemista. Paikalla olivat Lewis Hamiltonin ja Nicolen lisäksi mm. Hamiltonin isä ja veli, Norbert Haug, Ron Dennis, testikuljettaja Perdo de la Rosa( kuvassa alla ), joka myöhemmin osoittautui veikeäksi kaveriksi !
Pedro de La Rosa ja Kimmo
Juomat ja pikkusuolaiset tietenkin olivat tietenkin vapaasti käytettävissä. Saatiin nähdä myös MM-tason Dj, kun Lewis hyppäsi CD-soitinten taa, isukin toimiessa esitanssijana.
DJ Hami
Minä sitten siinä kuin parempikin paparazzi tanssilattialla näpsimässä kuvia, kun yhtäkkiä silmissä pimeni ja seuraavaksi huomasin makaavani tanssilattialla, musa hiljenee ja Pappa Hamilton ja de la Rosa tulevat luokseni ja läpsyttelevät poskiini. "Are you ok?" kysyy Hamilton ja vastaan pohjalaisittain "Of course !" vaikkei minulla ollut mitään käsitystä mitä oikein oli tapahtunut. Kävi ilmi, että 50" plasma tv ja sen ständinä ollut trussi jostain kumman syystä kaatui tanssilattialle, joka oli reilun puoli metriä matalammalla ja minä kun olin juuri selin sinnepäin, olin ainoa, joka jäin sen alle ! Turvamiehet taluttivat minut sitten ulos raittiiseen ilmaan ja siellä jonkin aikaa istuttuani, totesin et eikun takasin bileisiin ! Jälkeenpäin mietin asiaa ja tulin johtopäätökseen, että ehkäpä sen koko hökötyksen kaatoikin isä Hamilton. Tässä allaolevissa viimeisissä ottamissani kuvissa ennen rysähdystä, hän riehuu telineen vieressä ja hän oli myös ensimmäisenä paikalla katsomassa miten minulle kävi.
Isä Hamilton 01
Isä Hamilton 02
USA:ssa olisin ollut varmasti miljonääri samalla hetkellä, McLarenille ja Hamiltoneille korvausvaatimukset kivusta ja särystä sekä isot rahat iltapäivä lehdiltä. Kauhavalaisen pää on kuitenkin sen verran kovaa tekoa, etten moiseen sitten ryhtynyt. Otin kyllä ravintolapäälliköltä yhteystiedot, jos seuraavana päivänä pää ja niska tuntuisivat kipeiltä. Aamulla ei ollut pää edes kipeä juhlimisesta !!
Tässä kuva rikkoutuneesta tv:stä...
TauluTV

Seuraava päivä menikin vapaan merkeissä ja lento Curitibaan, jossa olisi tämän pätkän eka keikka, olisi edessä tiistaina...

|